Olet mitä ihollesi laitat – miten luonnonkosmetiikka eroaa tavallisesta kosmetiikasta?

Viime vuosina luomuruoka on ollut kovassa nosteessa Suomenkin markkinoilla. Moni kansalainen on sisäistänyt sanonnan ”olet mitä syöt”. Hieno homma kansanterveyden kannalta. Samaan aikaan moni, mutta suhteessa yllättävän harva, on tapaillut mielessään ”olet mitä ihollesi laitat”. Kosmetiikka ja luonnonkosmetiikka voidaan asettaa vastakkain siinä missä ruoka ja luomuruokakin.

Käyn kirjoituksessa läpi muun muassa luonnonkosmetiikan määritelmää, hyötyjä, ja yleistä tilannetta kuluttajan kannalta.

Raaka-aine tuotteiden sydämessä

Kaikki koti- ja varsinkin ammattikokit tietävät, että hyvää ruokaa saa, kun sen tekee hyvistä raaka-aineista. Raaka-aineista, jotka ovat tuoreita. Aineksista, jotka eivät sisällä mitään ylimääräistä. Laadukkaat raaka-aineet ovat kaikkien tuotteiden lähtökohta. Aina laadukkaista lähtökohdista ei tule hyvää lopputulosta, mutta huonoista aineista hyvää lopputulosta on lähes poikkeuksetta mahdotonta saavuttaa.

Luomulaatuiset raaka-aineet eivät niin ikään takaa raaka-aineiden laatua, mutta niitä suosimalla pääsee yleensä eroon keholle haitallisista aineista. Jos palataan vielä hetkeksi ruoantuotannon maailmaan, missä luomutuotanto tarkoittaa esimerkiksi kemikaalivapauden lisäksi myös luonnon eduksi koituvaa viljelytapaa. Eviran määritelmä luomuviljelystä kuuluu:

”Luomuviljely edistää luonnonvarojen suojelua ja luonnon monimuotoisuutta. Luonnonmukaisessa viljelyssä kasviravitsemuksen ja -suojelun perustana on monivuotinen viljelykierto, jossa eri kasvilajit vuorottelevat. Syväjuuristen kasvien viljelyllä parannetaan maan viljavuutta ja estetään eroosiota. Viljelykasvien vuorottelulla ehkäistään kasvintuhoojien säilymistä ja lisääntymistä kasvustossa.”

Luomutuotteissa ovatkin sitten luomuviljelyn tai kasvatuksen tuotteita, joissa lisäaineiden ja valmistuksen apuaineiden käyttöä on rajoitettu minimiin. On helppoa ymmärtää, että luomukasvatettu ohra on sitä laadukkaampaa raaka-ainetta, kuten myös luomurehulla ruokittu liha. Ja näistä laadukkaista raaka-aineista myös kotikokki saa loihdittua laadukasta ruokaa. Voisiko sama päteä luonnonkosmetiikkaan?

Luonnonkosmetiikka ja tavallinen kosmetiikka

Jako on hyvin yksinkertainen. Luonnonkosmetiikka sisältää luonnollisia raaka-aineita. Raaka-aineita, joita saadaan luonnosta. Tavallinen kosmetiikka sisältää yleensä niin ikään luonnosta saatavia raaka-aineita. Sen lisäksi tavallisessa kosmetiikassa käytetään synteettisiä aineita. On myös tuotteita, jotka sisältävät ainoastaan synteettisiä aineita.

Sitten on vielä erikseen luomukosmetiikka ja luonnon kosmetiikka. Luomukosmetiikassa käytetään ainoastaan raaka-aineita, jotka on tuotettu luonnonmukaisin menetelmin. Luomukosmetiikan kriteerit ovat siis vielä luonnonmukaista kosmetiikkaakin tiukempia.

Synteettinen tarkoittaa keinotekoisesti valmistettua. Nykyään keinotekoisesti voidaan valmistaa kemialliselta kaavaltaan orgaanisia yhdisteitä jäljitteleviä aineita. Keinotekoisesti valmistetut yhdisteet ovat kuitenkin aina elimistölle vieraita tuotteita. Toisin kuin luonnosta löytyvät yhdisteet. Synteettisten aineiden käyttö kosmetiikan raaka-aineena on suosittua lähtökohtaisesti kahdesta syystä: Ensinnäkin niiden valmistaminen on yleensä halvempaa kuin eriyttäminen luonnosta. Toiseksi steriilissä ympäristössä valmistetun yhdisteen valmistaminen on lähes pommin varmaa. Prosessiin eivät pääse ulkopuoliset tekijät vaikuttamaan. Käytännössä luonnosta tulevat raaka-aineethan saadaan usein esimerkeiksi kasviperäisistä lähteistä. Jos esimerkiksi aloe veraa halutaan käyttää kosmetiikkateollisuudessa raaka-aineena, jonkun pitää sitä kasvattaa. Kun huomioidaan vielä, että teollisuuden tarpeet ovat usein säännöllistä syöttöä vaativia ja kasvien kasvattamisessa vuodet eivät todellakaan ole veljiä, niin on helppo nähdä miksi synteettiset aineet raaka-aineina kiinnostavat kosmetiikkateollisuutta. Toimitusvarmuuteen kun lisätään vielä paksumpi tulos viivan alla niin yhtälö alkaa olla valmis.

Luonnonmukaisia tai jopa luomulaatuisia raaka-aineita käytettäessä voittaja on usein kuluttaja. Loppupeleissähän kuluttaja (sinä!) on se, jonka elimistöön tuotetta laitetaan. Ihon kautta kosmetiikan ainesosat ovat verenkierrossa jo 30 sekuntia käytön jälkeen. Maksa ja munuaiset kiittävät, kun verenkiertoon ei sekoiteta ylimääräisiä ulkopuolisia aineita, sillä ne joutuvat puhdistamaan kaikki epäpuhtaudet verenkierrosta.

Sekä luonnonmukaisia, että synteettisiä aineita koskee toki samat säännöt ja vaatimukset. Molempien tulee olla turvallisia käyttää ihan samalla lailla. Kuluttajan on silti hyvä tiedostaa, että EU:n alueella on joitain aineita, jotka ovat elintarvikekäytössä kiellettyjä, mutta kosmetiikkateollisuudessa sallittuja, kuten esimerkiksi bakteereja tappava (ja sen myötä pitkässä juoksussa vahvistava) triklosaani.

Oman elimistön lisäksi kannattaa miettiä omien kuluttajapäätösten vaikutusta ympäristöön. Tavallisesta kosmetiikasta löytyy usein mikropartikkeleita, jotka ovat niin pieniä, että läpäisevät vedenpuhdistamojen suodattimet päätyen näin vesistöihin ja lopulta meriin. On toki totta, että muovijäteongelmat ovat vielä ihan eri mittaluokkaa muista hitaasti etenevistä ihmisen aiheuttamista luontokatastrofeista johtuen. Mutta tuskin kukaan tietoisesti haluaa lisätä muovipartikkelien määrää oman elimistön verenkierrossa.

Luonnonmukaiset- ja luomusertifikaatit

Luonnonkosmetiikkasertifikaatteja on olemassa useita, usein vähän riippuen maasta. Eri maissa on siis hieman eri kriteerit, joilla luonnonmukaisuussertifikaatti myönnetään. Kaikille tahoille yhteisiä kriteerejäkin kuitenkin löytyy. Ainakin tuotteen valmistuksessa tulee suosia luonnollisia raaka-aineita. Vielä enemmän suositaan luomulaatuisia raaka-aineita. Mikäli kasveja kerätään suoraan luonnosta, villikasveja tulee poimia vastuullisesti, eli niiden tulevaisuus ja jatkuvuus huomioiden. Lisäksi luonnonkosmetiikassa raaka-aineiden tulee olla mahdollisimman vähän prosessoituja. Yleisiä prosessointitapoja ovat esimerkiksi uuttaminen ja hyörytislaaminen, jolla saadaan eteerisiä öljyjä irroitettua kasveista. Sen lisäksi tuotteita ei saa testata eläimillä ja niiden tulee olla ympäristölle mahdollisimman ystävällisiä. Niiden tulee olla sitä koko elinkaarensa ajana, eli poiminnasta hävittämiseen asti. Lisäksi luomu- tai luonnonmukaisuussertifioitujen yritysten tulee pitää pakkaukset ja markkinointi asianmukaisena. Kuluttajille tulee tarjota oikeaa tietoa.

Luonnonmukaisten tuotteiden vaikutuksista on keskimäärin vaikeampi löytää tietoa kuin esimerkiksi länsimaisen lääketieteen tuotteiden vaikutuksista, mikä osaltaan vaikeuttaa monen luonnonmukaista kosmetiikkaa valmistavan tai myyvän yrityksen markkinointia. Toisinaan tuotteiden teho perustuu kokemuksiin, jotka paremman tieteellisen näytön perusteella luokitellaan subjektiivisiksi todisteiksi. Onkin mielenkiintoista, miksi tilanne on näin päin, sillä luonnolliset apukeinot esimerkiksi flunssan parantamiseen ovat olleet olemassa jo aikojen alusta asti. Synteettisten aineiden valmistus puolestaan on alkanut ”vasta” 1800-luvulla. Luonnonkosmetiikan tuotteista tehdyt tutkimukset tuntuvatkin toisinaan olevan otannaltaan sen verran suppeita, että kansainvälinen tiedeyhteistö on leimannut ne epäpäteviksi todisteiksi ja positiiviset vaikutukset on selitetty lumelääke-ilmiöllä eli placebovaikutuksella.

Sertifikaatit eroavat siis jonkin verran toisistaan. Jotkut hyväksyvät jopa joidenkin synteettisten aineiden käytön, toiset eivät. Toisia sertifikaatteja voi hakea koko tuotannolle tai pelkästään yhdelle tuotteelle. Toisia ei voi pelkästään osalle tuotteista hakea. Euroopassa toimivia sertifikaatteja ovat (aakkosjärjestyksessä):

  • AIAB (Italia)
  • BDIH (Saksa)
  • Cosmebio (Ranska)
  • Demeter
  • Ecocert
  • EcoGarantie (Belgia)
  • ICEA
  • NaTrue
  • Soil Association (Iso-Britannia)
  • FI-NATURA (Suomi)

Sertifiointi toimii siis siten, että yritys voi tilata itselleen sertifioinnin. Tällöin yritys maksaa siitä, että sertifiointia vastaavat olosuhteet toimitusketjussa tullaan varmistamaan. Sertifikaatit ovat usein melko kalliita ja varsinkin pienissä yrityksissä se voidaan jättää siitä syystä suorittamatta. Sen vuoksi markkinoilla on jonkin verran jopa luomulaatuista luonnonkosmetiikkaa, mistä ei mitään edellämainituista sertifikaateista löydy. On myös mahdollista, että tuote on ekosertifioitu toisessa maassa, mutta sertifikaatti ei siirry rajan yli. Varsinkaan nykymaailmassa, jossa samaa tuotetta voidaan myydä eri brändin alla eri maissa. Kuluttaja joutuu olemaan tarkkana tänä päivänä, mikäli aikoo olla oikeasti perillä käyttämiensä tuotteiden sisällöstä. Siinä mielessä sertifikaatit ovat hieno asia.

Suomessa tunnetuin sertifikaatti lienee tällä hetkellä Ecocert. Ecocert leimalla varustetusta tuotteesta järjestö on tarkastanut tuotteen raaka-aineet, tuotteen sisällön, tuotantoprosessin sekä pakkauksen. Ecocertin kotimaa on eurooppalaisen luonnonkosmetiikan suurvalta Ranska. Riippumaton organisaatio perustettiin vuonna 1991 ja tänä päivänä Ecocertillä on toimintaa noin 80 maassa. Sertifikaattijätti on pätevä merkintä niin luonnonkosmetiikassakin kuin luomuruuan parissakin, mistä se on aikanaan lähtenyt kasvamaan.

Suomalainen vastine FI-NATURA puolestaan perustettiin vasta vuonna 2014. Eli huomattavasti Keski-Eurooppalaisia järjestöjä myöhemmin. FI-Naturan kriteereissä painotetaan esimerkiksi lähellä tuotettuja raaka-aineita hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Luonnollisia raaka-aineita FI-NATURA sertifioiduissa tuotteissa tulee olla vähintään 95% (loput 5% tulee olla luonnonkosmetiikan hyväksymiä raaka-aineita). Myös raaka-aineiden alkuperä sekä se, ettei eläinkokeita ole tuotteilla suoritettu kuuluvat FI-NATURA:n tarkastuksiin.

Sertifiointien hintoja on vaikea vertailla, koska hinnat rakentuvat monista komponenteista ja yksi niistä on tuntihinnalla suoritettava tarkastus. Tarkastukseen käytettyjen tuntien määrä voi olla hyvin erilainen eri sertifikaatteja tarkastettaessa ja vaihtelee tietenkin sertifioitavan yrityksen perusteella. FIN-NATURA:n vuosimaksut lähtevät 350 eurosta, minkä lisäksi yrityksen pitää maksaa tuotekohtainen tarkistusmaksu. Näiden lisäksi tarkastuksen tuntihinta on 50€/tunti. Suomalaisen sertifikaatin hintaa voidaan pitää varsin kohtuullisena verrattaessa esimerkiksi Ecocertiin, jonka hinnoittelusta mitään ymmärtääkseen tarvitaan vähintään oikeustieteen kandin todistus.

Luonnonkosmetiikka tänään

Nykyään luonnonkosmetiikan tarjontaa alkaa löytyä myös Suomesta. Keski-Eurooppa, erityisesti Ranska ja toki myös Saksa ovat Euroopan edelläkävijöitä tällä hetkellä. Mahtavaa on, että luonnonmukaista tai luomulaatuista kosmetiikkaa valmistetaan nykyään myös hyvin kontrolloiduissa olosuhteissa ja alan suurimmat yritykset ovat jo melkoisen kokoisia. Sekaan mahtuu toki mikroyrityksiäkin, mutta suuremmat yritykset ovat kuluttajan kannalta hyvä asia siinä mielessä, että ne saavat luonnonkosmetiikan tuotteiden hintoja tuotua alaspäin suurten volyymien kautta. Hyvän laadun ja varsinkin hyvän hinta-laatusuhteen löytämiseksi kuluttaja saa kuitenkin olla tarkkana. Valveutunut kuluttaja osaa tietenkin käydä tuotteiden INCI-listat läpi ja tehdä omat johtopäätöksensä. Valitettavan usea kuitenkin joutuu markkinoinnin uhriksi, kun tavallisia kosmetiikan tuotteita markkinoidaan raikkailla vuoristopurokuvilla.

Vaikkei hyötyjä tai haittoja ole yksiselitteisesti todettukaan, toiset pitävät silti ajatuksesta, että ihon kautta verenkiertoon laitetaan vain luonnonmukaisia tuotteita. Ihmisillä on usein synteettisiä aineita puhtaampi mielikuva luonnonmukaisista aineista. Ajatukseen on helppo samaistua, mutta kuten edellä on mainittu, näissä asioissa on helppo ajautua harmaalle alueelle sen suhteen, mitä voi luonnonmukaisen ja tavallisen kosmetiikan eroista kertoa. Synteettisiä raaka-aineita käyttävä teollisuus on edelleen se Goljat. On Goljatin etujen mukaista, ettei kaikkia eroja terveysvaikutuksineen yleisesti tiedosteta. Foliohattuhommia? Ei muuta kuin tutkimaan. Ruokapuolella luomu otti aikanaan tuulta hitaasti mutta varmasti siipiensä alle. Nykyään kiinnostus luomuruokaa kohtaan kasvaa todella huomattavaa vauhtia. Luonnonmukaisen kosmetiikan hyötyihin kannattaa ehdottomasti tutustua tarkemmin, mikäli tuotteita käyttää päivittäin. Informaation aikakaudella tietoa on onneksi hyvin saatavilla, kunhan osaa katsoa asioita sopivan kriittisesti erottaakseen oikean informaation väärästä.

Luulisi, että jääkiekkoa ei voi referoida, kun puhutaan luonnonkosmetiikasta, mutta Ville Nieminen kiteytti aikanaan asian ytimen: ”Jos haluat pizzaa, mene pizzeriaan. Jos haluat maaleja, mene maalille”. Tässä yhteydessä käännös kuuluu: Jos haluat kehoosi luonnonmukaisia aineita, syö luonnonmukaista ruokaa ja käytä luonnonmukaisia kosmetiikka ja hygieniatuotteita. Nyt sekin referointi on sitten tehty.

Haluaisin kuitenkin jättää ajatuksena mieleesi, että kuinka paljon kosmetiikkaa käytät ihollasi kuukaudessa? Kuinka paljon haitallisia aineita sen kautta elimistöösi joutuu ja kuinka suuren osan niistä voisit välttää siirtymällä luonnonkosmetiikan käyttäjäksi, osittain tai kokonaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *