Tieni luonnonkosmetiikan maailmaan – Lauran kokemuksia

Julkaisemme blogissamme luonnonkosmetiikkaan siirtyneen Lauran omakohtaisia kokemuksia luonnonmukaisen ihonhoidon hyödyistä. Pidemmittä puheitta, annetaan puheenvuoro Lauralle:

Tunnustan heti, että olen kosmetiikkafriikki. Seuraan erilaisia kosmetiikkablogeja, etsin Googlesta arvosteluja ja vinkkejä ja innostun uusista innovaatioista. Minua kiinnostaa selvittää, mistä tuotteista saisin parhaimman mahdollisen hyödyn oman ihoni tarpeisiin. Ongelmanani on vain ollut se, että kaikista miljoonista kokeiluista (ja niihin käytetyistä summista) huolimatta, en vain koskaan ole löytänyt niitä juuri minulle sopivia tuotteita. Olen saattanut löytää sopivan seerumin, päivävoiteen tai yövoiteen, mutta jotenkin ne eivät vain ole onnistuneet tekemään lopullista vaikutusta – ainakaan yhdessä käytettyinä. Olen myös vuosien myötä tullut enemmän tietoiseksi siitä, mitä iholleni haluan laittaa, ja mitä vaikutuksia aineksilla on esimerkiksi ympäristöön. Olin siis hyvin avoimin mielin, kun sain kokeiltavaksi luonnonkosmetiikan tuotteita. Ja siltä tieltä ei ole ollut paluuta.

Luonnonkosmetiikka kokemuksia - kuvituskuvaTaustatietona lienee hyvä kertoa se, että ihoni taitaa olla hyvin ”perisuomalainen”. Se on herkkä, kuiva, hieman atopiaan taipuva, joka punoittaa varsinkin poskista ja nenänpielistä. Kosmetiikkatuotteissa käytettävät voimakkaat hajusteet saattoivat aiheuttaa ärsytystä. Punoituksen hallintaan en oikein löytänyt muuta keinoa, kuin meikki- ja peitevoiteella peittämisen. Ja se taas tukki ihoni ihan täysin. En myöskään pitänyt pakkelimaisesta lopputuloksesta, kun mielessäni oli mahdollisimman luonnollisen näköinen meikkipohja. Monena aamuna olin peilin edessä hyvin epätoivoisissa tunnelmissa – miten ihmeessä pääsisin tästä eroon, tai edes saisin ihoni rauhoittumaan. Käytössäni nimittäin oli jo selektiivisen kosmetiikan puolelta tuotteita, jotka oli tarkoitettu rauhoittamaan ja kosteuttamaan ihoa. Mikään ei vain tuntunut koskaan tuovan muuta kuin hetkellisen helpotuksen.

Kun sain kokeiltavakseni luonnonkosmetiikan tuotteista puhdistusvaahdon, kasvoveden, kasvovoiteen ja arganöljyn, en oikein odottanut mitään. Olin aiemmilla kokeiluillani saanut myös joistakin voimakkaasti hajustetuista luonnonkosmetiikan tuotteista ärsytystä. Nämä tuotteet tuoksuivat onneksi vain hyvin miedosti, joten uskaltauduin testaamaan niitä. Huomasin ihossani eron jo muutaman viikon käytön jälkeen. Se ei enää ärsyyntynyt eikä punoittanut, niin kuin aiemmin. Ihoni tuntui varmaankin elämäni ensimmäistä kertaa hyvin hoidetulta ja rauhoittuneelta. Olin suorastaan äimistynyt! Tämä saattaa kuulostaa jonkun korviin yltiöpäiseltä, mutta kaikki, joilla on ollut jonkinlaisia iho-ongelmia ja löytäneet niihin ratkaisun, ymmärtävät varmasti, mitä tarkoitan. Käytin alkuun hieman sekaisin eri tuotteita, mutta koska koin saavani parhaimman hyödyn juurikin luonnonmukaisista tuotteista, päätin siirtyä vain ja ainoastaan niihin. Huomasin senkin, että kannattaa käyttää saman sarjan tuotteita – tuotteet on selkeästi suunniteltu tukemaan toisiaan, ja näin niistä saa kaiken irti. Olen käyttänyt nyt puoli vuotta pelkästään samoja luonnonkosmetiikan tuotteita kuin millä kokeiluni aloitin, ja en voisi olla tyytyväisempi. Ihoni ei toki edelleenkään ole täydellinen, sitä tuskin koskaan saavutankaan. Mutta sen on kosteutetumpi, kuulaampi ja tasaisemman sävyinen, eikä aiheuta enää (ainakaan niin usein) epätoivon hetkiä.

Lauran kokemuksia luonnonkosmetiikasta - kuvituskuva

Innostuin niin paljon luonnonkosmetiikasta ihonhoidossani, että päätin kokeilla myös luonnonmukaisia meikkipohjia. Ajattelin, että ne varmasti tukisivat toisiaan. Muutamien epäonnistuneiden meikkivoidekokeilujen jälkeen olen todennut parhaimmaksi pohjaksi luonnonkosmetiikan mineraalimeikin. Se yhdistettynä käyttämiini ihonhoitotuotteisiin antaa ihoni hengittää, samalla hoitaen ihoani. Olen vihdoin saavuttanut kaipaamani luonnollisen näköisen meikkipohjan.

 

Luonnonkosmetiikka - Lauran kokemuksia - kuvituskuvaAjattelin alkuun, että luonnonkosmetiikan tuotteisiin siirtyminen olisi kallista. Ilokseni olen saanut huomata, että näin ei ole. Todella hyviä tuotteita löytyy suhteellisen edullisesti. Olenhan kuitenkin joskus käyttänyt noin 100 euroa yhteen selektiivisen kosmetiikan suosituimpaan seerumiin, tällä hetkellä saan koko kasvojenhoitotuotesarjan alle tuolla summalla.

Olen itse löytänyt helpotuksen iho-ongelmiini luonnonkosmetiikasta, ja toivon, että se voisi auttaa muitakin. Kannustan rohkeasti kokeilemaan erilaisia tuotteita, etsimään tietoa ja kyselemään alan asiantuntijoilta – näin olen itsekin löytänyt parhaimmat ja juuri minulle sopivat tuotteet. Odotan innolla, mitä kaikkea uutta luonnonkosmetiikan alalla tulee vielä tapahtumaan!

Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia luonnonkosmetiikan käytöstä? Jaa kokemuksesi kommenttikentässä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *