Luonnolliset tuoksut (Bachin kukkatipat)

Bachin kukkatippat kehitettiin 1930-luvulla luonnolliseksi keinoksi tasapainottamaan elimistöä. Edesmenneen homeopaatin Edward Bachin mukaan sairaudet, sekä henkiset että fyysiset, johtuvat elimistön epätasapainosta. Epätasapaino on Bachin tutkimusten perusteella korjattavissa kukista tehdyillä uutteilla – Bachin kukkatipoilla.

Bachin kukkatipoilla voidaan tuoda helpotusta negatiivisiin mielentiloihin, kuten ahdistukseen, pelkoihin, masennukseen tai uniongelmiin. Lisäksi apua löytyy esimerkiksi painonhallintaan, fyysiseen kipuun tai vaihdevuosiongelmiin. Eri kasvien uutteita on yhdistelty haluttujen vaikutusten aikaansaamiseksi. Kaiken kaikkiaan Bachin käyttämiä kasviuutteita on 38 kappaletta. Esimerkiksi oliivi auttaa tuomaan tasapainoa ja rauhaa, sinappi taas tuo iloa ja auttaa kestämään muita ihmisiä paremmin. Tammi taas auttaa Bachin mukaan toipumaan pitkäaikaisesta sairaudesta. Jokaisella 38:lla uutteella on oma pitkä tarinansa.

  • Fleurs de Bachin Allégresse EdT – energinen tuoksu

    29,00 

    Allégressen raikkaan tyylikäs vihreä tuoksu, jossa aavistus sitrusmaisuutta. Sisältää bergamottia ja verbenaa. Sen aromaterapeuttinen vaikutus on energisoiva ja uudistava. Sporttisen naisen valinta.

    Toimituskulut: 5,90€. Ilmainen toimitus yli 40 euron tilauksiin!
  • Fleurs de Bachin Audace EdT – stimuloiva tuoksu

    29,00 

    Audacen pehmeän makea tuoksu, johon on helppo ihastua.  Tuoksuina Frangipania ja ylang-ylangia mausteisella pohjalla. Sen aromaterapeuttinen vaikutus on itseluottamuksen palauttaminen ja vahvistaminen. Makeiden tuoksujen ystävän elegantti must have, myös nuorten tyttöjen suosikki.

    Toimituskulut: 5,90€. Ilmainen toimitus yli 40 euron tilauksiin!
  • Fleurs de Bachin Félicité EdT- rauhoittava tuoksu

    29,00 

    Félicitén tuoksu on yrttisen lämmin , joka vie matkalle lämpimään etelän iltaan. Sisältää salviaa, laventelia, bergamottia ja eukalyptusta. Sen aromaterapeuttinen vaikutus on tyynnyttävä ja rentouttava. Laventelin ystävän varma valinta.

    Jos olet iltaisin rauhaton, suihkauta tunti ennen nukkumaanmenoa akupisteille, ranteisiin ja kaulalle tyynnyttämään mieltä.

    Toimituskulut: 5,90€. Ilmainen toimitus yli 40 euron tilauksiin!
  • Fleurs de Bachin Harmonie EdT – harmonisoiva tuoksu

    29,00 

    Harmoniessa on kevyen hedelmäisen raikas tuoksu, jonka lempeys hurmaa. Sisältää vesimelonia, viikunaa ja vaniljaa. Sen aromaterapeuttinen vaikutus on mieltä rauhoittava. Tyylikäs ja varma tuoksuvalinta. Myös nuorison suosikki!

    Toimituskulut: 5,90€. Ilmainen toimitus yli 40 euron tilauksiin!
  • Fleurs de Bachin Présence parfyymi – tartu hetkeen

    39,90 

    Présencen kukkaistuoksu saa syvyyttä puisista pohjatuoksuista. Latvatuoksut: vervain ja klematis. Sydäntuoksuina ovat villiruusu ja kuusama. Pohjatuoksuina olevat mänty, tammi ja villiomena juurruttavat kukkaistuoksut. Sen aromaterapeuttinen vaikutus on vahvistaa itseluottamusta eri tilanteissa. Intensiivinen tuoksu, joka kestää pitkään. Présence –  lumoava tuoksu sinulle naisellinen nainen.

    Toimituskulut: 5,90€. Ilmainen toimitus yli 40 euron tilauksiin!
  • Fleurs de Bachin Vivacité parfyymi – unisex tuoksu

    39,90 

    Vivacitén tuoksu on Intensiivisen maskuliinen, joka sopii hyvin myös naisille, jotka käyttävät unisex-tuoksuja. Sen sydäntuoksuja ovat valkopyökki, valkokastanja ja oliivi. Latvatuoksuina piikkiherne ja rantasappi sekä pohjatuoksuina on lehtikuusi ja sinappi. Vivaciten aromaterapeuttinen vaikutus on lisätä tulevaisuuden uskoa ja positiivisuutta. Selkä ja konstailematon tuoksu,  jossa vivahde santelipuuta.

    Toimituskulut: 5,90€. Ilmainen toimitus yli 40 euron tilauksiin!

Koska Bachin kukkatipat ovat olleet olemassa jo pian sadan vuoden ajan, niistä on ehditty tekemään jopa tieteellistä tutkimusta, mikä on jokseenkin harvinaista luonnollisten parannuskeinojen kohdalla. Tutkimuksia on kuitenkin toisinaan kritisoitu liian pienistä otannoista. Osassa tutkimuksista kukkatippojen vaikutusten on todettu olevan lumevaikutuksia, eli placeboa. La Medicina Biologican tekemän tutkimuksen mukaan taas tulokset näyttivät vahvasti positiivisilta kukkatippojen toimivuuden suhteen. Tutkimuksessa testattiin kukkaterapiaa ahdistusta, pelkoja ja masennusta vastaan. Lopputuloksissa terapia näytti toimivan jopa paremmin niillä henkilöillä, jotka eivät tutkimuksen alussa uskoneet kukkaterapian toimivuuteen. Heistä 95% koki helpotusta edellä mainittuihin vaivoihin Bachin kukkatippaterapian avulla, suurin osa jopa täydellisen parantumisen. Sivuvaikutuksia tutkimuksissa ei yhdelläkään koehenkilöillä todettu. La Medicina Biologican tutkimukseen osallistui yhteensä 115 ihmistä. Empiiriset havaintomme ovat olleet samanlaisia kuin yllä mainitussa tutkimuksessa – kukkatipat ovat yllättäen tehonneet niihin, jotka eivät ole kukkaterapiaan uskoneet.

Kukkatippojen avulla tehtyä hoitoa siis kutsutaan kukkaterapiaksi. Edward Bachin näkemys oli, että kukkien yläpää hoitaa ihmisen yläpäätä, eli henkistä puolta. Henkisen puolen ongelmat taas tohtori Bachin mukaan aiheuttavat useat fyysiset oireet kehossa. Näin ollen hoitamalla mieltä myös keho pysyy kunnossa.

Kasveja on toki uutettu läpi kirjoitetun historian ja ehkä myös ennen sitä. Englantilaisen homeopaattimme, Edward Bachin metodeihin kuuluu uuttaminen tasaisesti nousevalla lämpötilalla 4 tuntia kestävällä keskeyttämättömällä prosessilla, jotta kaikki tarvittavat ainesosat saadaan talteen. Bachin metodin mukaan tuotetut kukkatipat uutetaan auringonvalossa, mielellään aamuauringossa. Varjossa tai pimeässä uutettuihin kukkiin ei hänen mukaansa yhtä vahvaa positiivista näyttöä saatu. Bach oli ensimmäinen, joka yhdisteli eri kasvien uutteita täsmäiskuiksi tiettyjä mielen vaivoja vastaan – esimerkiksi stressiä ja nukahtamisongelmia. Uutteista saadut hyvät aineosat säilyvät Bachin kukkatipoissa lisätyn alkoholin avulla pitkään.

Meidän luonnolliset tuoksut perustuvat Bachin kukkatippoihin. Tarjolla on neljä eri tuoksua ja kaksi parfyymiä. Toinen parfyymeistä, Vivacité on unisex ja sopii sekä miehillä, että naisille. Luonnolliset tuoksut ovat Allégresse – energisoiva tuoksu, Audace – stimuloiva tuoksu, Félicité – rauhoittava tuoksu sekä Harmonie – harmonisoiva tuoksu. Kukkatippojen teho perustuu eri kukkatippojen yhdistämiseen. Sitrusmaisen Allégressen energisoiva vaikutus tulee bergamotista ja verbenasta. Audacen stimuloiva vaikutus taas syntyy yhdistämällä Frangipania ylang-ylangin kanssa. Félicité, rauhoittava tuoksu on sekoitus salviaa, laventelia, bergamottia ja eukalyptusta. Harmonisoiva Harmonie taas sisältää kolme v:tä – vesimelonia, viikunaa ja vaniljaa.

Parfyymivaihtoehdot ovat Présencé – tartu hetkeen ja Vivacité. Présencé koostuu vervainista ja klematiksesta, villiruususta ja kuusamasta. Lisäksi pohjatuoksuina ovat mänty, tammi ja villiomena. Tämä parfyymin terapeuttinen vaikutus on itseluottamuksen vahvistaminen. Vivacité on sekoitus valkopyökkiä, valkokastanjaa, oliivia, piikkihernettä ja rantasappia. Vivacitén terapeuttinen vaikutus on positiivisuuden lisääminen ja tulevaisuuden uskon vahvistaminen.

Tuoksun tulee tietenkin pukea käyttäjäänsä ja joskus valinta tehdäänkin mieleisen tuoksun, ennemmin kuin kukkatippojen vaikutuksen kautta.